etusivulle
 

Sivustoon on linkitetty
Adobe pdf-tiedostoja.
Päivitä tarvittaessa
reader-ohjelmasi:
Adobe Acrobat Reader

Vironvuorten jätekeskuksen tie pystyyn 1153
Ylojärven Uutiset 28.05.2008

"Laajaa vastustusta Viljakkalassa aiheuttanut jätelaitos ei saanut taakseen lainkaan poliittista tukea, eikä ympäristölautakunta katsonut aiheelliseksi teettää lisää kalliita selvityksia. Kaavoitus keskeytettiin.

Viljakkalan Vironvuorten jätteenkäsittelylaitoksen kaavoitustyö keskeytettiin Ylöjärven kaupungin ympäristölautakunnassa.
Pirkanmaan ympäristökeskus olisi voinut antaa alueen Natura-arvioinnista varsinaisen lausuntonsa vasta sitten, kun arviointia olisi täydennetty lukuisin lisäselvityksin. Siihen touhuun ei rahaa ja poliittista tahtoa olisi enää riittänytkään.
- Osayleiskaava-asiaa on käsitelty ympäristölautakunnassa ja kaupunginhallituksessa. Keskustelun kuluessa on voitu nähdä, että ympäristölautakunnassa selvä enemmistö ja ilmeisesti kaupunginhallituksessa lähes kaikki jäsenet ovat sitä mieltä, ettei asian käsittelyä ole enää syytä jatkaa, kaavoitusinsinööri Seppo Reiskanen kertoo.
- Vironvuorten jätteenkäsittelykeskuksen perustamista ja toteuttamista ei siten pidetä enää kaupungin kannalta tarpeellisena."

--

"Haitat etuja suuremmat
Ympäristölautakunta esittääkin, että Vironvuorten kaavoitus lopetetaan, koska hankkeesta aiheutuvat haitat maisemalle ja luonnolle ovat niin suuret, että hankkeen toteuttaminen ei ole järkevää.
Lisäksi alue on niin kaukana Tampereesta, että rekkarallista tulisi lähes mahdoton yhtälö seudulla, joka kaipaisi lisäksi merkittäviä kevyenliikenteenväylien investointeja. 150 jäterekkaa päivässä olisi muodostanut merkittävän riskin alueen koululaisille."1153
sivun alkuunsivun alkuun