etusivulle
 

Sivustoon on linkitetty
Adobe pdf-tiedostoja.
Päivitä tarvittaessa
reader-ohjelmasi:
Adobe Acrobat Reader

Vipu kartoittaa pankkimahdollisuuksia 1241
23.2.2009

Viljakkalan puolesta –yhdistys on selvitellyt aktiivisesti mahdollisen uuden pankin tuloa Viljakkalaan. Viime viikolla saatiin vastaus kahdelta pankilta ja tällä viikolla on neuvottelut kolmen eri pankkiryhmän edustajan kanssa.

Pankkitoiminnan loppuminen 5.3.2009 tapahtuu Viljakkalassa hyvin nopeasti. Siksi neuvottelimme Tampereen Seudun Osuuspankin toimitusjohtajan Olli Lehtilän kanssa ja esitimme vetoomuksen, että pankki voisi siirtää Viljakkalan konttorin lopettamista vaikkapa vain muutamalla kuukaudella. Valitettavasti pankin hallitus päätyi kuitenkin kokouksessaan pitäytymään alkuperäisessä suunnitelmassaan.

Ikaalisten Säästöpankki päätti myös lopulta omassa kokouksessaan, ettei heillä ole nykyisessä taloustilanteessa mahdollisuutta konttoriverkoston laajentamiseen. Yhtenä vastaantulona pankki esitti Vipun edustajille, että se voisi mahdollisesti tarjota uusille pankin asiakkaille esimerkiksi palvelumaksuista vapaata ensimmäistä vuotta, mikä ei kuitenkaan millään lailla korvaisi oman paikallisen konttorin toimintaa.

Asukkaiden toivomusten mukaisesti kartoitustyö jatkuu: alkaneella viikolla Vipu on sopinut neuvottelut Kovelahden Osuuspankin, Suodenniemen Säästöpankin ja Eräjärven Säästöpankin pankinjohtajien kanssa. Toivomme jonkin pankkiryhmän uskaltavan antaa positiivisen signaalin ja täyttää paikallisen "pankkityhjiön", jotta palveluja tarvitsevien viljakkalalaisten ei tarvitsisi lähteä päivittäisille pankkiasioilleen kauas Ylöjärven keskustaan tai Hämeenkyröön. Täydellinen pankkipalveluitten katoaminen paikkakunnalta on erittäin huono asia myös paikallisille muiden palvelujen tarjoajille.
1241
1241
Ota selvää pankkipalveluista: 1248
sivun alkuunsivun alkuun