etusivulle
 

Sivustoon on linkitetty
Adobe pdf-tiedostoja.
Päivitä tarvittaessa
reader-ohjelmasi:
Adobe Acrobat Reader

Jämijärven Paikallisosuuspankki selvittää parhaillaan pankkipalvelumahdollisuuksia 1369
18.5.2011

Jämijärven Osuuspankki on jakanut Luhalahden ja Viljakkalan alueen talouksiin kyselyn, jolla pankki kartoittaa asukkaiden halukkuutta siirtyä kyseisen pankin asiakkaaksi, mikäli pankki avaisi palvelupisteensä Luhalahteen.

Vipu ry on ollut yhteydessä Jämijärven Osuuspankin toimitusjohtaja Marjut Järviseen. Saamiensa yhteydenottojen seurauksena pankki on nyt kiinnostunut selvittämään palvelupistemahdollisuuksia Viljakkalaan. Saamamme tiedon mukaan Jämijärven Osuuspankki kokoustaa asiasta ensi viikon alussa ja mahdollisesti järjestää uuden kyselyn koskien palvelupisteen sijoittumista Viljakkalan kirkonkylään.

Nyt uutta Jämijärven Osuuspankin kyselyä odotellessa voit kuitenkin vastata jo tähän Luhalahden sijoituspaikkaa koskevaan kyselyyn esittämällä toiveesi saada palvelupiste nimenomaan Viljakkalaan.1369
1371
Vipun selvitti pankkipalvelumahdollisuuksia myös kaksi vuotta sitten 1372
Vuonna 2009 kun Tampereen Osuuspankki lakkautti Viljakkalan konttorinsa Vipu ry otti yhteyttä useisiin Pirkanmaan alueella toimiviin pankkeihin. Kävimme tuolloin neuvottelemassa eri pankkien kanssa mahdollisuuksista saada pankkipalveluita Viljakkalaan, mutta valitettavasti tuolloin kovin synkän talouslaman aikaan asiassa ei kuitenkaan päästy tuloksiin.

Toivottavasti tilanne olisi pankkien kannalta nyt muuttunut parempaan suuntaan. Jatkamme myös nyt yhdistyksenä aktiivisesti tämän uuden pankkimahdollisuuden seurantaa ja selvitystä.1372
sivun alkuunsivun alkuun